Kiva viikonloppu

Viikonloppu on mennyt kivasti. Tällä hetkellä oon yksin kotona, loikoilen sohvalla, ihanan lämmin peitto päällä ja kuuntelen pesässä olevan tulen rauhoittavaa kohinaa. Täällä on pirun kylmä, mutta jo pelkästään tulen ääni tuo lämmön tuntua. Ihana fiilis. Tv:ssä pyörii kolmas Twilight, oon muuten jäänyt ihan koukkuun näihin leffoihin! Ekaa kertaa kattelen näitä, aluksi päänäyttelijöiden naamat ärsytti, mutta onhan nää nyt mielenkiintoisia!

Oltiin eilen J:n veljen ja hänen vaimonsa tykönä juhlimassa. Asiat eivät olisi voineet olla paremmin (jos mun nopeasti laskenutta verensokeria ei lasketa mukaan), rakkaat sukulaiset ja ystävät ympärillä. En oo aikoihin nauranut niin makeasti kuin eilen! Oli ihan mahtava ehtoo, kiitos siitä! Kyllä mä oon sitä mieltä että selvänäkin voi pitää hauskaa, en muista edes koska oon viimeksi ottanut.

J:n veli sanoi mulle, että vaikutan hyvinvoivalta ja pirteältä, ja siltä musta myös tuntuu. Nyt on jonkun aikaa mennyt paremmin ja oon osannut myös nauttia siitä. Oon pystynyt syömään paremmin, ja oon käynyt yksin isossakin kaupassa.
Huomenna olis tarkotus taas mennä käymään yksin kaupassa. Tässä kohtaa monille tulee varmaan mieleen, että mikäs siinä kaupassa käymisessä on ihmeellistä. Mulle siinä on. Ei oo mitenkään helppo tai simppeli juttu mennä yksin sinne. Mutta mä yritän parhaani.

Ajateltiin, että seuraavana viikonloppuna voisi mennä käymään Ikeassa, ei sieltä mitään tähdellistä ostettavaa ole, mutta käydään kuitenkin, aina sieltä jotain kivaa löytyy. Sekin on jo itsessään altistamista. Ja ajatuksena olisi myös käydä Treellä siellä amerikkalaisessa ruokapaikassa. Ei olla ikinä käyty ja kauheesti ihmiset sitä suosittelee. En oo aikoihin ollut syömässä ulkona, vähän jännittää jo valmiiksi.

Oon ollut aika paljon yksin nyt vkl aikana. J on ollut meidän ystäväperheen tykönä putkitöissä, ja mä oon vaan ollut. Oon tällä viikolla onnistunut käymään jokaisessa päivätoiminnassa, niin oon antanut itselleni luvan myös huilata. Mä tarvitsen jostain syystä paljon lepoa ja unta, nukun helposti 12h yöuniakin. Lääkkeet varmaan tekee oman osansa.

Oon yksin ollessani miettinyt paljon ja paljon on vielä mietittävää. En oo minkään asian suhteen päässyt suuntaan tai toiseen, mutta ehkä vielä joku päivä kun tarpeeksi mietiskelen. Toisaalta on kivaa olla yksin, oon nykyään enemmän sinut itseni kanssa sekä ulkoa että sisältä, ja niin ollen yksin oleminenkin on helpompaa, ja se on muuttunut myös oikeasti kivaksi. Liika on liikaa tietysti, mutta vielä ollaan mukavuusalueella.

Mukavaa alkavaa viikkoa ihmiset, palaillaan taas! :)

Altistusta ja leipomista

Olin tänään omahoitajan tapaamisella. Jäi vähän paskan maku suuhun. Kerroin noroviruksesta, hän sanoi että nyt pitäisi altistaa itseään kun on tälläinen tilanne. Ne jotka eivät tiedä, mulla on kova emetofobia eli oksentamisen pelko. Tarkoittaa sitä, että pelkästään siitä puhuminen ahdistaa, ja yhdistän oksentamisen jokapäiväisiin asioihin, vaikka hammassärkyynkin. On vaikeaa käydä esim kaupassa kun pelkään, että tulen kipeäksi siellä. Näitä on vaikka kuinka paljon. Siitä aiheesta on oma kirjoitus, selatkaa vähän vanhempia päivityksiä. Jokatapauksessa emetofoobikolle on kova juttu oksentaa, ja sitähän mä tein puolitoista viikkoa sitten kun olin kipeä. Selvisin siitä ihan hyvin, ja tuntuu että pelko ei oo sen jälkeen ollu perseessä ihan koko aikaa niin kuin yleensä. Nyt sitten pitäisi alkaa altistaa itseäni, kun mä taas haluaisin hetken nauttia tästä olosta. Omahoitaja puhui myös mahdollisesta työelämään paluusta sitten joskus, ja ajatuskin ahdistaa. En näe itseäni enää työelämässä, vaikka haluaisin, enkä tulevaisuudelta oikeastaan mitään positiivista. En näe tulevaisuutta lainkaan. Mulla on vielä niin monimuotoisia oireita, jos ne saadaan kuntoon niin ehkä tulevaisuudessa saattaisi valo pilkahtaa..

Muuten on ollut pirteämpi ja sellainen seesteisempi olo, oon syönytkin ihan ookoosti. Ja oon innostunut leipomaan! Kaksia erilaisia pullia, muffinsseja, piirakoita..

Leipoisin vaikka kuinka, mutta kun jonkun ne täytyy syödäkin. Pakkanenkin on jo ihan täynnä. Mutta kiitosta ovat mun leipomukset saaneet, ihanaa että maistuvat, diabeetikkona en voi itse syödä ihan mahdottomasti. Viikonloppuna ajatuksena on suklaakakku vadelmamoussetäytteellä, katsotaan saanko aikaiseksi. Leipoessa saa ajatukset muualle, ihanaa terapiaa.

Lieneekö paremman voinnin takana abilifyn injektio? Mene ja tiedä. Mutta mä aion nyt nautiskella olostani niin kauan kuin tätä riittää, ainakin yritän :)

Löhöilyä ja leipomista

Viimeiset viikon verran on mennyt löhöilyyn, olemiseen ja leffojen katseluun. J sairastui samaan oksennustautiin torstaiyönä ja oli kaksi päivää saikulla. Toisaalta oli ihanaa viettää kotona yhdessä aikaa, vaikka toinen kipeänä olikin. Tuli parannettua maailmaa aika paljon saikkupäivien ja viikonlopun aikana, kun mihinkään ei voinut mennä tartuttamisen pelossa.

Mun alkoi tehdä hirveästi mieli uunituoretta pullaa perjantaina, joten ei kun leipomaan! Oon jo pidemmän aikaa yrittänyt saada itsestäni irti ja alkaa leipomaan, ja nyt hetki tuntui oikealta. Tuli muuten parhaita pullia mitä oon ikinä leiponut! Ja taikina tehty perinteisesti ilman kananmunaa.

Parit syötiin ja loput meni pakkaseen odottamaan jos joskus tulisi vieraita käymään. Äitiä ja isää lukuunottamatta meillä on käynyt vieraita viimeksi kuukausia sitten, en edes muista koska. Muutenkin ihmiset pitävät yhteyttä hirveän vähän, tuntuu että aina se olen minä, joka kyselee kuulumisia. Olisi kiva että joku ystävistä joskus kysyisi että mitä tänne kuuluu, ja että joku tulisi käymään. Rehellisesti sanottuna tuntuu, että meidät on unohdettu.

Sunnuntai-iltana päätin pyöräyttää piirakan iltapalaksi. Viikonloppuisin panostetaan vähän enemmän iltapaloihin, viikolla mennään yleensä leivällä.



Täytteenä tonnikalaa ja purjoa. Tonnikala on mulle ns uusi tuttavuus, oon syönyt sitä viimeisen puolen vuotta, ennen sitä meni vuosia etten syönyt kyseistä herkkua lainkaan.

Huomenna mulla on Lumon käsityöpaja Sarastuksella, keskiviikkona Tinki ja torstaina kilpirauhas-verikokeet ja omahoitajan kanssa tapaaminen. Kilppari-verikokeisiin meen vajaatoiminnan epäilyn vuoksi. Infoon teitä myöhemmin tuloksista.

Nyt, mukavaa alkanutta viikkoa, palaillaan taas!

Sairaana

Moikka, mitäs tänne kuuluu? Oon ollut nyt sunnuntaista asti kipeänä, sairastuin sunnuntaiyönä ilmeisesti norovirukseen, nousi korkea yli 39 kuume ja tänäänkin vielä on pitänyt pientä lämpöä. Vie näköjään muutaman päivän aikaa palautua, sillä tänäänkin on vielä vähän heikottanut. Ruokahalu on kadoksissa vaikka nälkä onkin. No, eiköhän tää tästä iloksi muutu.

Emetofoobikolle (tästä aiheesta oon joskus kirjoittanut) tuo norovirus oli aika raskas tauti, mutta selvisin yllättävän hyvin ja rauhallisena oksentamisesta. Näin jälkeenpäin ahdistaa enemmän. En nyt oo käynyt sunnuntain jälkeen missään ja ahdistaa ajatuskin jonnekin lähtemisestä, se tauti alkoi niin yhtäkkiä että pelottaa että se uusii kun oon jossain.. Ei sitä ikuisesti voi vältellä ulos lähtemistä mutta ainakin pienen hetken voi, eikö vaan? Viimeistään torstaina mun täytyy hakea insuliinia, sillon on pakko karistaa kodin pölyt harteilta ja lähteä vahvana apteekkiin.

Tää oli lyhyt teksti tänään, pidempää toivottavasti seuraavaksi. Mukavaa loppuviikkoa!

Musta piti tulla jotain

Oon aina ollut hyvä koulussa ja olenkin saanut stipendin joka vuosi ylä-asteelta alkaen. Ammattikoulusta valmistuin koko ammattiopiston parhaana oppilaana. Hain ammattikorkeaan, pääsin heittämällä sisään mutten ottanut paikkaa vastaan kun olin töissä. Hain myös yliopistoon, jäi kahdesta pisteestä kiinni, etten päässyt opiskelemaan orgaanista kemiaa.
Töissä meni hyvin, mutta siellä oli rankkaa ja tein paljon 16 tuntisia työpäiviä. Tykkäsin työstäni.

Kunnes.

Tästä olen kirjoittanut ennenkin mutta kirjoitan uudelleen, pähkinänkuoressa. Exäni pahoinpiteli minut, erosimme ja mulla alkoi mennä lujaa. Elokuusta joulukuuhun nukuin vain pari tuntia yössä ja sitten tuli burn out. Kuppi meni nurin. Mulla diagnosoitiin masennus ja jäin sairaslomalle. Joulukuun 13pvä yritin itsemurhaa ja 15pvä jouduin Harjavallan sairaalaan suljetulle osastolle. Työsopimustani ei jatkettu helmikuun alussa, mistä olin hyvin onnellinen, en jaksanut enää. Nyt saisin parantua rauhassa.

Ja sillä tiellä ollaan. Musta piti tulla vaikka mitä. Ja mitä mä oon? Edelleen kuntoutustuella oleva kohta 27vuotias mielenterveyskuntoutuja. Mun tulevaisuus ei näytä mun silmissä miltään, en uskalla unelmoida tai toivoa mitään tapahtuvan, silloin se ei kuitenkaan tapahdu. Kavereilla on lapsia, mäkin haluan joskus, mutta olisi väärin tehdä tähän elämäntilanteeseen lapsi. Miten pystyn siitä huolehtimaan kun pystyn itsestänikin juuri ja juuri?

Kuulostaa että mä olisin katkera, mutta mä en oo. Olen tyytyväinen että mun polusta tuli tälläinen, sillä oon kasvanut ihmisenä aivan valtavasti. Oon tavannut kymmeniäkymmeniä ihmisiä sairasteluni aikana ja oppinut, että sen ulkokuoren alla on ihminen. Ulkonäöllä ei ole väliä vaan sillä, mitä siellä sisällä on. Monet munkin ikäiset keskittyy vaan ulkonäköön eivätkä näe tai halua nähdä sisälle. Mun narsisti-ex kysyi, että jos hän lihoisi 10kg, rakastaisinko häntä silti. Voi vee mitä pinnallisuutta! Vaikka J lihoisi 50kg, tulisi sokeaksi tai kuuroksi, joutuisi pyörätuoliin, mitä vaan, mä silti rakastan häntä.

Sellaista mietintää. Viime pe meidän piti mennä L:n ja R:n työ, mutta se peruuntui kun olivat kipeinä. Huomenna uusi yritys! En malta odottaa :)

Oikein ihanaa loppuviikkoa rakkaat lukijat, pysykää lämpiminä näillä pakkasilla!

Lauantai-kuulumisia

Hei vaan hei ja hyvää lauantaiehtoota. Mä tässä lämmittelen pirttiä ja teen parhaillaan ruokaa, jauhelihapihvejä ja homejuusto-kermaperunoita. Ruokahalua ei oo ollut viimeaikoina ja jos on, ei syömisestä oo meinannut tulla mitään. Vaikee asia, enkä edelleenkään tiedä mistä pitäisi apua hakea tähän syömishäiriöön. Äiti kävi eilen kylässä ja toi croissantit meille, jessus kuinka suuri taistelu mulla oli sen yhden pienen leivonnaisen takia. Yritin pitää sen salaisuutena, että mun oli vaikea syödä, ja uskon että onnistuin. Oon hyvä pitämään asioita itselläni jos niin haluan. Käytiin pienellä metsälenkillä koirien ja kissan kanssa. Ja kyllä, kissan kanssa, meidän vanhempi kissa Unto on sellainen että hän tulee meidän kanssa aina lenkille. Ollaan tehty reilu 5km lenkki ja Unto on uskollisesti seurannut perässä. Ihana kissa.

Olin torstaina kampaajalla. En oo yli kahteen kuukauteen päässyt käymään rahatilanteen vuoksi, ja mulla on tällä hetkellä sellanen kampaus mikä vaatii päivitystä vähintään kuuden viikon välein. Olihan mun tukka ihan jäätävä kun sinne menin, mutta taas kerran mun luottokampaaja onnistui ja lähdin tyytyväisenä pois. Mua ahdisti ihan hirveesti sinne meneminen ja tuoliin istuessani olin ihan varma että saan paniikkikohtauksen. En kuitenkaan "antanut itselleni lupaa ahdistua" ja selvisinkin ihan hyvin.

Ollaan oltu tää vkl ihan rauhassa kotona, ketään ei oo käynyt täällä eikä me olla käyty missään. Kohta syödään ja sen jälkeen lähdetään hakemaan leffaa Filkkarista, "the Darkness". Vaikuttaa hyvältä, saa nähdä millainen on. Mun genre on ehdottomasti kauhu!

Mukavaa lauantaita :)