Olin tänään omahoitajan tapaamisella. Jäi vähän paskan maku suuhun. Kerroin noroviruksesta, hän sanoi että nyt pitäisi altistaa itseään kun on tälläinen tilanne. Ne jotka eivät tiedä, mulla on kova emetofobia eli oksentamisen pelko. Tarkoittaa sitä, että pelkästään siitä puhuminen ahdistaa, ja yhdistän oksentamisen jokapäiväisiin asioihin, vaikka hammassärkyynkin. On vaikeaa käydä esim kaupassa kun pelkään, että tulen kipeäksi siellä. Näitä on vaikka kuinka paljon. Siitä aiheesta on oma kirjoitus, selatkaa vähän vanhempia päivityksiä. Jokatapauksessa emetofoobikolle on kova juttu oksentaa, ja sitähän mä tein puolitoista viikkoa sitten kun olin kipeä. Selvisin siitä ihan hyvin, ja tuntuu että pelko ei oo sen jälkeen ollu perseessä ihan koko aikaa niin kuin yleensä. Nyt sitten pitäisi alkaa altistaa itseäni, kun mä taas haluaisin hetken nauttia tästä olosta. Omahoitaja puhui myös mahdollisesta työelämään paluusta sitten joskus, ja ajatuskin ahdistaa. En näe itseäni enää työelämässä, vaikka haluaisin, enkä tulevaisuudelta oikeastaan mitään positiivista. En näe tulevaisuutta lainkaan. Mulla on vielä niin monimuotoisia oireita, jos ne saadaan kuntoon niin ehkä tulevaisuudessa saattaisi valo pilkahtaa..
Muuten on ollut pirteämpi ja sellainen seesteisempi olo, oon syönytkin ihan ookoosti. Ja oon innostunut leipomaan! Kaksia erilaisia pullia, muffinsseja, piirakoita..
Leipoisin vaikka kuinka, mutta kun jonkun ne täytyy syödäkin. Pakkanenkin on jo ihan täynnä. Mutta kiitosta ovat mun leipomukset saaneet, ihanaa että maistuvat, diabeetikkona en voi itse syödä ihan mahdottomasti. Viikonloppuna ajatuksena on suklaakakku vadelmamoussetäytteellä, katsotaan saanko aikaiseksi. Leipoessa saa ajatukset muualle, ihanaa terapiaa.
Lieneekö paremman voinnin takana abilifyn injektio? Mene ja tiedä. Mutta mä aion nyt nautiskella olostani niin kauan kuin tätä riittää, ainakin yritän :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti