Musta piti tulla jotain

Oon aina ollut hyvä koulussa ja olenkin saanut stipendin joka vuosi ylä-asteelta alkaen. Ammattikoulusta valmistuin koko ammattiopiston parhaana oppilaana. Hain ammattikorkeaan, pääsin heittämällä sisään mutten ottanut paikkaa vastaan kun olin töissä. Hain myös yliopistoon, jäi kahdesta pisteestä kiinni, etten päässyt opiskelemaan orgaanista kemiaa.
Töissä meni hyvin, mutta siellä oli rankkaa ja tein paljon 16 tuntisia työpäiviä. Tykkäsin työstäni.

Kunnes.

Tästä olen kirjoittanut ennenkin mutta kirjoitan uudelleen, pähkinänkuoressa. Exäni pahoinpiteli minut, erosimme ja mulla alkoi mennä lujaa. Elokuusta joulukuuhun nukuin vain pari tuntia yössä ja sitten tuli burn out. Kuppi meni nurin. Mulla diagnosoitiin masennus ja jäin sairaslomalle. Joulukuun 13pvä yritin itsemurhaa ja 15pvä jouduin Harjavallan sairaalaan suljetulle osastolle. Työsopimustani ei jatkettu helmikuun alussa, mistä olin hyvin onnellinen, en jaksanut enää. Nyt saisin parantua rauhassa.

Ja sillä tiellä ollaan. Musta piti tulla vaikka mitä. Ja mitä mä oon? Edelleen kuntoutustuella oleva kohta 27vuotias mielenterveyskuntoutuja. Mun tulevaisuus ei näytä mun silmissä miltään, en uskalla unelmoida tai toivoa mitään tapahtuvan, silloin se ei kuitenkaan tapahdu. Kavereilla on lapsia, mäkin haluan joskus, mutta olisi väärin tehdä tähän elämäntilanteeseen lapsi. Miten pystyn siitä huolehtimaan kun pystyn itsestänikin juuri ja juuri?

Kuulostaa että mä olisin katkera, mutta mä en oo. Olen tyytyväinen että mun polusta tuli tälläinen, sillä oon kasvanut ihmisenä aivan valtavasti. Oon tavannut kymmeniäkymmeniä ihmisiä sairasteluni aikana ja oppinut, että sen ulkokuoren alla on ihminen. Ulkonäöllä ei ole väliä vaan sillä, mitä siellä sisällä on. Monet munkin ikäiset keskittyy vaan ulkonäköön eivätkä näe tai halua nähdä sisälle. Mun narsisti-ex kysyi, että jos hän lihoisi 10kg, rakastaisinko häntä silti. Voi vee mitä pinnallisuutta! Vaikka J lihoisi 50kg, tulisi sokeaksi tai kuuroksi, joutuisi pyörätuoliin, mitä vaan, mä silti rakastan häntä.

Sellaista mietintää. Viime pe meidän piti mennä L:n ja R:n työ, mutta se peruuntui kun olivat kipeinä. Huomenna uusi yritys! En malta odottaa :)

Oikein ihanaa loppuviikkoa rakkaat lukijat, pysykää lämpiminä näillä pakkasilla!