Minun tarinani

Mulla on muutama uusi lukija, joten ajattelin kerrata mun tarinani pähkinänkuoressa.

Mut pahoinpideltiin 1.5.2010. Ex raivostui rullakebabista ja antoi mulle turpaan niin, että sain pysyvän aivovamman. Kesä meni lujaa, kävin töissä ja baareissa ja elin mun koiran kanssa kaksistaan. Oli mulla siinä sellanen täysi narsisti-ihminen jaloissa pyörimässä, mikä oli jälkeenpäin ajateltuna suuri virhe ja kadun sitä paljon. Elokuussa 2010 alkoi unettomuus, joka jatkui joulukuuhun asti. Menin parin tunnin yöunilla ja mulla alkoi mennä aika huonosti. Sairastuin masennukseen lokakuussa 2010. Joulukuun 13. pvä 2010 yritin itsemurhaa lääkkeillä ja viinalla, epäonnistuin, ja 15. pvä joulukuuta jouduin ensimmäisen kerran suljetulle osastolle. Mulle sanottiin että joko meet vapaaehtoisena tai pakkohoitoon, mä menin vapaaehtoisena. Ensimmäinen osastojakso kesti kolmisen kuukautta.

Tämän 7 vuoden aikana mulla mä oon ollut 7 kertaa osastolla, pisin yhtäkestoinen jakso on ollut vajaa neljä kuukautta.

Mun diagnoosit on vaihdelleet näiden vuosien aikana, mutta nyt juuri kun kelan sivuilta tarkistin, on mun tämänhetkiset diagnoosit seuraavat:
- Pakko-oireinen häiriö
- Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja tuskaisuus
- Skitsoaffektiivinen häiriö ja F20?
- Sosiaalisten tilanteiden pelko

Mulle aiemmin sanottiin että erilaistumaton skitsofrenia sopii mun oireisiin parhaiten, luulin että se merkittiin ylös mun tietoihin, mutta silti F20 on mulla kysymysmerkillä, outoa.

Tällä hetkellä mun elämässä on sellanen vaihe, että harhoja on vähemmän (on silti) mutta pakko-oireet on pahempia. Kaikkia pakko-oireitani en tänne jaa, mutta yksi oire on ajatus, että jos en potki omenoita pois portaiden edestä, Juhani kaatuu, lyö päänsä ja kuolee. Yksi yö mä menin kolmen aikaa pihalle potkimaan niitä helvetin omenoita pois enkä saanut rauhaa, ennenkun olin käynyt pari kertaa tarkistamassa. Käyn myös tarkistelemassa, millon suoristusrautaa ja millon kahvinkeitintä. Nää on mun pakko-oireista helpoimpia.

Mulla on hoitokontakti aikuisten psykiatrian poliklinikalla ja käyn omahoitajalla parin viikon välein. Viikon päästä mulla on lääkärille aika ja keskustellaan siitä vakituisesta eläkkeestä. Mulla on asiat hyvällä mallilla, sillä mulla on maailman ihanin omahoitaja, ja lääkärikin on ihan ookoo. Ne ymmärtää mua. Käyn myös Lumon pajoissa ja Tinkissä joka viikko.

Siinäpä se taisi olla, kysy jos tulee kysyttävää!