Manda

Mä pääsin viime perjantaina ajoissa pois sairaalasta. Mistään ei löytynyt vikaa vaikka sydän hakkasi parhaimmillaan 138, keuhkot ja sydän puhtaat. Syynä rytmihäiriöihin lienee stressi, sain sydämentykytyksiin propralia. Oon sitä pari kertaa ottanut, ja se on kyllä auttanut aika nopeastikin vielä. Mä oon siis kunnossa, Manda ei.

Oltiin Mandan kanssa tänään Rauman Evidensiassa, kun tytöllä kovasti on kipuja lääkkeistä huolimatta. Linda onneksi lähti mun mukaani, ei tarvinnut yksin mennä. Lääkäri piteli Mandan tassuja ja sanoi että etujalkojen nivelet rutisee hirveesti. Takajalkoja ojentaessa Manda vingahti, selkeästi kipeät. Päätettiin ottaa verikokeet ja röntgen. Meillä oli tunti luppoaikaa ja kierreltiin pick'n'pay läpikotaisin ja samoin musti&mirri. Jotain pientä kivaa löytyi.

Verikokeet olivat ok. Maksa-arvot hieman koholla mutta laskeneet silti viimeisestä. Oikeassa lonkassa Mandalla oli jo viimeksi nivelrikko-oireita, mutta nyt vuodessa ne olivat pahentuneet huomattavasti, ja sieltä löytyikin syy Mandan kipuiluun. Hän sai nyt kolmannen lääkkeen, ja kaksi viikkoa aikaa. Jos parissa viikossa ei tapahdu selkeää muutosta parempaan, on aika päästää Manda vihreämmille metsästysmaille.

Pärjäsin hienosti matkan ja pystyin ajattelemaan selkeästi, mutta kotiin päästyäni murruin ihan totaalisesti. Aloin itkeä niin vuolaasti että silmiin sattui. Ei tämä voi olla totta, en oo vielä valmis päästämään Mandasta irti.

En vielä.