Outoa oirehdintaa

Mulla on tosi outo olo, tälläistä ei oo ikinä ennen ollut ja jouduin turvautumaan pitkästä aikaa myös ketipinoriin. Tämä alkoi noin puoli tuntia sitten enkä näe tämän olon loppua.

Ihan kuin mä en olisi tässä, oon puoliksi jossain muualla mitä ei kuitenkaan oo olemassa. Epätodellinen olo. Tuntuu että J:kin on olemassa vain mun mielikuvituksessa eikä oikeasti mun vieressä sohvalla. Mun suusta tulee sanoja, ne kuulostaa normaalilta toisten korviin mut päässäni mietin ettei niissä oo mitään järkeä. Sanassa "järkeä"kään ei oo mitään järkeä, mitä se edes tarkoittaa.
Mun kainalossa tuntuu, että mato yrittää tulla ihon läpi ulos sieltä. Oon ihan varma että siellä on mato. Tekisi mieli kaivaa se ulos sieltä mutta jollain pienellä järjen hivenellä ymmärrän ettei siellä voi olla sellaista. Tai miksei voisi? Mulla on teoria miten se on päässyt sinne mutten kehtaa kirjoittaa siitä. Onko tää sitä psykoottista oirehdintaa? Pelkään että jos uppoan tähän oloon niin en enää ikinä pääse pois.

Yhtä särkyä koko elämä

Niin kuin otsikossakin lukee, niin tuntuu että on särkyä koko elämä tällä hetkellä. Ensin vaivaa hammas, nyt selkä. Selässä mulla on kolme välilevynpullistumaa ja yksi nikama hullusti, loukkasin sen vuonna 2009, kun kaaduin liukkaalla. Silloin lääkäri sanoi että mun täytyy varautua siihen, että selkä vaivaa lopun elämää. Multa on myös kielletty kaikki missä on suuri kaatumisvaara, esim. luistelu ja hiihto. Selkä särkee jokaikinen päivä, oon turtunut siihen kipuun, mutta välillä se äimistyy oikein pahaksi, niinkuin nyt. Mulla on siihen buranaa ja panacodia, burana auttaa vain hetkeksi ja panacodista menee pää sekaisin ja tulee vatsaongelmia, siksi syön pelkkää buranaa. Tarttis mennä käymään lääkärissä ja pyytää kunnon kipulääkkeet, ihme ettei mulle sellaisia ole näiden vuosien aikana tarjottu. Kuitenkin oon siitä ravannut lääkärissä moneenmoneen otteeseen joka vuosi.

Tämä viikko on ollut ihan hyvä viikko, jos ei lueta ahdistuneisuutta ja särkyä mukaan. Tiistaina olin Sarastuksella Lumon käsityöpajalla. Keskiviikkona olin Tinkissä, sen jälkeen menin iskää katsomaan, sieltä omahoitajalle ja sitten takaisin iskän tykö. Ehtoolla käytiin ystäviemme L:n ja R:n tykönä. Torstaina kävin äidin kanssa kaupassa ja eilen oltiin veljen kanssa porukoilla samaa aikaa. Ensiviikolla mulla onkin kampaaja pitkästä aikaa, ihanaa päästä hemmoteltavaksi!

Meidän yhteinen harrastus miehen kanssa on elokuvat. Hyvin vähän katsotaan telkkaria ja mielellään ollaan enemmän ulkona kuin sisällä, mutta sisällä ollessa yleensä pyörii joku elokuva. Nyt ollaan koukussa Netflixiin!
Tällä hetkellä ollaan miehen kanssa pihalla hänen sepänpajallaan. Mä istun penkillä ja kuuntelen kilkatusta, mies tekee ensimmäistä keittiöveistään kaverilleen. Ihana olla pihalla vaikka onkin aika kylmä.

Ensiviikonloppuna meidän olisi tarkoitus mennä viettämään iltaa L:n ja R:n tykö. Käydään syömässä ja mennään ryypiskelemään, minä oon selvispäin. Kivaa se aika on niinkin! Mä oon kerennyt elämäni aikana niin paljon ryyppäämään ettei oikeen kiinnosta enää. Muut saa ottaa munkin puolestani.

Me herkutellaan kohta burgundinpadalla ja jälkkäriksi irtsareita :) Mukavaa lauantai-ehtoota jokaiselle!

Hammaslääkäri

Mun oli kertakaikkiaan pakko soittaa perjantai-aamuna hammaslääkäriin. Kaksi yötä meni valvoessa ja pe-aamuna oli niin kova särky että meinas järki lähteä. No, heti 10.15 sain ajan. Aloitin itkemisen torstai-illalla, jatkoin sitä perjantaihin, koko lääkärissä olon 45min itkin ja itkin, ja itkin vielä kun pääsin sieltä poiskin. Oli se koettelemus, mutta onneksi rakas mieheni pääsi pitämään mua kädestä kiinni. Lääkärinä toimi joku "huonosuomi" enkä saanut mitään selvää hänen puheestaan. Inhottavaa kun joutuu koko ajan kysymään että "mitä?". Kahden puruhampaan välissä oli reikä ja tulehdus juuressa, juurihoito edessä (APUA!!!). Sanoivat vain, että ei ole ihme että on ollut kipeä!

Meidän kissavauva Aatos koettelee mua oikein kunnolla. Joku uhma vissiin. Jännä juttu että koettelun kohde olen minä, ja kun mies tulee töistä kotiin, tämä kissa on kiltti kuin unelma. Sen sanon, että siinä kissassa on piru ja enkeli samassa paketissa. Osaa olla niiiiin ärsyttävä ja hermoille käyvä kaikkine temppuineen, mutta sitten kun käyn sohvalle maate, tämä tulee peiton alla mun syliin ja alkaa kehrätä.. Ihana. Ihan selvästi mamman poika.

Eilen oltiin kummipoikamme 11-vuotis synttäreillä, oli komeat kemut ja niin ihanaa nähdä kummipoikani äitiä eli omaa kummitätiäni. Ovat todella rakkaita.
Eilen ehtooste lähdettiin vielä H:n ja T:n tykö ja siellä vierähti yhtäkkiä monta tuntia. Kotimatkalla käytiin hakemassa Mäkkäristä yöpalaa ja oltiin kotona vasta puoli yhden aikaan. Tänä aamuna nukuttiinkin pitkään. On ollut kiva viikonloppu, nyt odottelen miestä kotiin treeneistä.

On ihme vilu koko ajan ja mittasinkin lämpöni, kuumemittari näytti 37.5. Eikai mulle oo nyt iskemässä se influenssa jota on paljon liikkeellä. Toivotaan ettei.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Hammassärky

Mua on nyt pari päivää vaivannut hammassärky, todella arka kylmälle ja kuumalle. Tiedän että siellä on reikä ja se pitäisi paikata, mutta pelkään kuollakseni lääkäriin menemistä. Maaliskuussa mulle on varattu aika mutta pakko mennä ennen sitä, yritin tänäänkin soittaa hammaslääkäripäivystykseen (vai mikä lie) mutten uskaltanut. Täytyy vielä vähän kerätä rohkeutta. Pelkään hammaslääkäriä niin paljon, koska mulle on paljon tehty; neljä pysyvää hammasta on poistettu, samoin neljä viisaudenhammasta ja olen käynyt läpi vuosia kestäneet oikomishoidot.

Eilen en onnistunut menemään käsityöpajalle, mutta ehtoolla kävimme J:n äidin tykönä ja kaupassa. Innostuin leipomaan, tein kuivakakun ja kinkkupiirakan. Tänään äiti kävi katsomassa mua ja oli mukavaa kun oli jotain tarjottavaa kahvin kanssa.

Huomenna mulla on aika omahoitajalle ja iltapäivällä OCD-ryhmä. Tarkoittaa siis ryhmää pakko-oireista kärsiville. Kiva että se kokoontuu taas, pääsee juttelemaan kohtalotovereiden kanssa.

Tänään on ollut vähän parempi päivä. Kävin Tinkissä aamuste, vaikka lähdettyäni palasinkin kotiin. Ahdisti niin, mutta ajattelin että se on vain kaksi tuntia mun päivästä. Niinpä siis onnistuin menemään sinne, oon siitä ylpeä. Tänään ruokakin maistui ihan hyvältä. En muuten pitkään aikaan ole julkaissut kuvaa mun pärstästä, tältä mä siis näytän hyvänä päivänä, jolloin jaksaa hymyilläkin!

Näitä päiviä ehdottomasti lisää! Nyt salkkarit, palaillaan taas!

Tylsä viikko

Annoin periksi ja otin Abilifyn injektiona torstaina. Mun käsi tuli niiiin kipeeksi, etten vielä eilenkään pystynyt nostamaan sitä tai yleensäkään tekemään sillä mitään. Joku opiskelija laittoi sen piikin, se ei tuntunut juuri miltään, mutta laittoi sen ihmeen ylös ja tosiaan se kipu! Otin vielä oikeaan käteen, seuraavaksi oon viisaampi ja annan vasemman käden. Kuukauden päästä seuraavaksi. Kävin lääkärilläkin pitkästä aikaa keskiviikkona, eipä siellä ihmeempiä. Oli puhe että neljän kuukauden päästä voitaisiin kokeilla Leponexin vähentämistä. Katsotaan sitä sitten, odotan kyllä innolla minkälainen vaste tuosta Abilifystä tulee ja jos pääsisin Leponexista eroon... Se olis onnenpäivä!

Ei olla tällä viikolla tehty oikein mitään. Rahat on finaalissa ja muutenkin ollut aika ahdistunut fiilis. Tinkissä pääsin keskiviikkona juttelemaan kahdestaan yhden ohjaajan kanssa, siitä tuli tosi hyvä mieli ja olo, hän vielä halasi mua juttutuokion päätteeksi. Kerroin että mulla on näitä harhoja ja pakko-oireita ja siks mun keskittyminen on tällä hetkellä mitä on, enkä siksi pysty sielläkään oikeen mihinkään. Tänäänkin aamu alkoi Temestalla kaikkien muiden lääkkeiden lisäksi. Kamalaa kun aamusta asti ahdistaa. J:n serkun tyttären synttärit olisi olleet tänään, mä en lähtenyt mukaan. Olisi ollut ihana nähdä kaikkia, mutten jaksanut esittää että kaikki on hyvin tai vaihtoehtoisesti alkaa selittää kaikkia mun ongelmia. Haluan säästää ihmisiä siinä mielessä, etten kerro kaikkea. Seuraavana lauantaina olisi kummipojan synttärit, olen jo valmiiksi stressaantunut niistä. Huoh. Kai se ihan hyvin menee. Huomenna perinteisesti äidin ja iskän tykö koko poppoo. Nyt nautiskelen irtokarkeista ja yritän löytää jonkun elokuvan illaksi.

Eilistä piristi kummasti se, kun kävin huoltoasemalla ja siellä joku nuori mies iski mulle silmää. Hihii!

Jatketaan harjoituksia! :)

Hillitty romahtaminen

Käytiin eilen kyläilemässä H:n ja T:n tykönä. Mua ahdisti vähän sinne meneminen, mutta aattelin et selviän ilman Temestaa. Väärin.

Oltiin siinä oltu hetki, ja mulla alkoi ranteessa tuntua omituisesti kutisevalta. Katsoin sitä, ja näin kuinka mustia koppakuoriaisia meni mun ranteessa ihon alla. Aloin raapia lähes hysteerisenä, mutta sain koottua itseni ja uskoakseni kukaan ei huomannut mitään. Myöhemmin kerroin miltä musta tuntu kun ne prkl koppakuoriaiset vilisti ihon alla, ja kaikki ymmärsivät. Kai. Mua alkoi ahdistaa enemmän, mutten mennyt hakemaan lääkettä vieläkään vaan ajattelin, että se olo menee ohi. Väärin taas.

Istuttiin kaikessa rauhassa pöydän ääressä pikkuprinsessan mentyä nukkumaan, H laittoi kissoille ruokaa ja mulla tuli mieleen kuinka mäkin joutuisin vielä sinä ehtoona syömään. Ahdisti taas enemmän. En päässyt siitä olosta pois, käytiin tupakalla ja otin vihdoin sen Temestan. Liian myöhäistä.

Päässä alkoi kaikki ajatukset juosta, mua alkoi huimaamaan ja kaikki tuntui epätodelliselta. Sain sanottua J:lle että kohta tulee paniikki. Ja siinä mä penkillä tärisin ja itkin ja olin varma että kuolen siihen oloon. Sain niinsanotun hallitun romahtamisen, pystyin keskittymään hengitykseen ja jotenkin pidettyä itseni koossa, en antanut itselleni lupaa romahtaa täysin. Normaalisti Temesta vaikuttaa mulla viimeistään puolessa tunnissa, mutta ei eilen. Päätettiin sit lähteä kotiin ku mun kunto oli niin heikko. Kotona tuntui paljon paremmalta ja pikkuhiljaa olokin parani. Ja lopulta se kaikki olikin historiaa.

Hävettää vaan se, ettei aikuinen ihminen pysty pitämään itseään kasassa ja pysty kontrolloimaan tuntemuksiaan. T sanoi, ettei sille ahdistukselle itse voi mitään.. Tiedän, mutta hävettää silti.
Mietin miksi vain ei voi olla normaali ihminen.

Mun harhat on myös aika pahoja. Tänään on kuulunut sirinää päässä, laahaavaa ääntä yläkerrasta, näin että mun kädessä oli kolme sormea ja ne oli vihreitä, ja äsken aloin syyttää J:tä siitä, että puhui musta selän takana pahaa. Kuulin sen pesualtaan putkiston kautta, kun J oli pihalla.
Normaalille ihmiselle, jolla ei oo ikinä ollut harhoja, tää varmaan kuulostaa hauskalta vitsiltä, mutta vakuutan että mulle tää on täyttä totta. Ikävä kyllä.

Parempaa ensi viikkoa!

Epäonni

Mä itken. Ja itken lisää. Mulla menee huonosti eikä kupin nurin meneminen (tai mekkaan päin kaatuminen Elli-mummun sanoin) ole kaukana.

Mulla on sisällä niin paha olo. Haluaisin nauttia päivittäisistä pienistä asioista, heräämisestä, kahvista, suklaan mausta.. Mutta mä en pysty. Tänään oltiin äidin ja iskän tykönä, ja mulla oli valtava taistelu pullan kanssa. Niin pieni asia ja kuinka ylivoimaiselta se tuntui. Sain sen lopuksi kahvin kanssa nieltyä. Ei se pahaa ollut, päin vastoin, mutta nieleminen.. Ja se vastenmielinen tunne kun oon syönyt jotain. Eikä kukaan muu osaa tai halua auttaa, kuin mun ihana aviomies J. Tänäänkin kun murruin, sen suusta tuli niin fiksuja ja järkeenkäyviä ja ennenkaikkea lohduttavia sanoja, että aloin itkeä lisää. Hän sanoi, että tärkeintä ei ole asioiden suhteen onnistuminen vaan se, että yrittää. Ja mä yritän. Ja jatkan yrittämistä.

Huomenna mun pitäis mennä salille. Se oli mun uudenvuodenlupaus, että yritän mennä sinne. Itkettää pelkkä ajatuskin. Miksi sen täytyy olla niin vaikeaa.. Päässä soi "onnistumista seuraa epäonni, se on kuin aikapommi, tiktiktiktik".

Kyyneleet maistuu suolaisilta.

Ainoa mikä tähän oloon - ahdistukseen, epätoivoon, itkuun ja lohduttomuuteen - auttaa edes vähän, on tupakointi. Meillä kaikilla on paheemme, mulla se on tupakka.

Vuosi vaihtui eilen. Oltiin mun vanhempien kanssa katsomassa kaupungin ilotulitus, enkä kyllä ikinä ole nähnyt yhtä hienoa ilotulitusta. Harmi ettei mulla ole yhtään kuvaa siitä. Se oli tosi kaunis. Eläinten kanssa meni aatto myös hyvin, pelkäsivät, mutta pärjäsivät hienosti.

Toivottavasti seuraavalla kerralla kirjoittelen jotain iloisempaa. Mukavaa alkavaa vuoden ensimmäistä viikkoa!