Harjavaltaan?

Käytiin ton meidän vanhan rouvan Mandan kanssa maanantaina taas lääkärissä. Nyt otettiin röntgen jotta nähtiin missä on mikäkin vialla ja kuinka pahasti. Lonkissa oli hieman nivelrikkoa, mutta etukyynärnivelissä se nivelrikko on paha. Tosi paha. Selkäranka on kuin nuorella koiralla, se on positiivista. Lisäksi Mandalla on lähtenyt painoa lähes 3kg, tosi hienoa, on kannattanut pysyä lujana herkkujen suhteen. Jatkossa Manda saa kipulääkettä ja tulehduskipulääkettä, sekä Cartrophen-piikkejä. Noista piikeistä monet on puhuneet tosi hyvää, toivottavasti meilläkin auttais. Meitä opetettiin itse pistämään ne piikit, ei tarvitse mennä ell sen takia, hyvähyvä. Parin kk:n päästä on verikoekontrolli.

Mua on vaivannut nuo skitsot olot edelleen. Viime vkl meni mökillä hienosti, pari kertaa tuli sellanen ahdistus et aattelin et nyt ei tuu mitään, mutta selvisin. Ja oli tosi kivaa. Mut tosiaan, eilen katseltiin leffaa ja yhtäkkiä mulle tuli olo, että erkanen itsestäni. Siinä iski sit pakko-ajatukset ja harhat päälle, eikä muuta kun rauhottavaa nassuun, onneks se lähtee sillä pois. Oon miettinyt sitä tehostettua avoa, pitäiskö mennä, saa vissiin itse päättää päivät kun sinne menee. Se vois olla mulle ihan hyvä. Ehkä. Taidan ottaa ensi viikolla puheeksi kun mulla on psyk polin aika.

Inhottavaa kun näkee ihmisiä ja ne kysyy et mitä kuuluu, haluaisin sanoa et ihan paskaa, kavereille kyllä kerron ihan suoraan mikä vaivaa, mut puolitutuille oon vaan et hyväähyvää! Ääh, mitä mä niille sit kertoisin? Mulla on paranoidisia harhoja ja vaikeita pakkoajatuksia? Mulle on tullut tosi vahvana sellanen ajatus et kun mä sekoon, kaikki on onnellisia siitä. Että joudun Harjavaltaan ja kaikki unohtaa mut sinne lukittujen ovien taakse. Että mua ei enää oo muiden ajatuksissa.
Vaikkeihan se totta oo, tai niin mä itselleni ainakin uskottelen.

Kaveri jutteli eilen että lähtee taas opiskelemaan. Oon kateellinen, mutta onnellinen hänen puolestaan. Kateellinen siksi että haluaisin itsekin olla sellaisessa kunnossa että pystyisin edes ajattelemaan opiskelemista. Se on kuitenkin sellanen asia mitä oon aina rakastanut. Vaan kun yksin kaupassa käymisestäkään ei meinaa tulla mitään, tai yleensä yksin mistään tekemisestä ei tuu mitään. Ahdistus iskee heti kun lähtee kotiovesta ulos. Oon kumminkin nyt pystynyt jo toista viikkoa osallistumaan mun päivätoimintoihin, siitä oon iloinen.

Aloitin sunnuntaina uuden lääkkeen, Supriumin. Menee illassa ja nyt Leponexia vähennetään, mä pääsen kokonaan eroon siitä lääkkeestä, jipii! Tuntuu että on ihan sopinut tuo Suprium, ei mitään ainakaan oo vielä ilmennyt. Leponexin vähentämisestäkään ei oo tullut muuta kuin pää kipeeksi. Ehkä nää asiat tästä vielä lutviutuu!

Nyt otan pienet päivätorkut ennen kun lähden koirien kanssa äidin tykö. Mukavaa päivänjatkoa! ❤