Nyt loppu kivut

Valvoin melkein koko viimeyön hammassäryn takia. Se särky on nyt kestänyt viikon päivät ja tänä aamuna soitin hlääkäriin.

Sain ajan 13.30, mutta aika olikin päivystysaika ja jouduin odottamaan 40min ennenku pääsin sisään. Vastassa oli nuori mieslääkäri, hän oli tosi mukava ja osaava, ja nuori naishoitaja. Pyysin antibioottikuuria ja ehdotin että hampaaseen ei koskettaisi. Lääkäri sanoi et ainoo mahdollisuus enää on ottaa koko vttuileva hammas pois. Voi paska

Sain pienen paniikkikohtauksen jo odotustilassa ja toisen kun istuin siihen maailman epämukavimpaan lääkärituoliin. Lääkäri ja hoitaja olivat todella osaavia mun rauhoittelussa, sanoivat että mun tahdilla mennään ja kun sattui, laittoivat lisää puudutetta ja pitivät oikeesti huolen ettei mua sattuis ihan mahdottomasti.

Mua sattui yhden ainoon kerran koko operaation aikana. Hammas saatiin kahdessa osassa pois, nyt mun naama on toiselta puolelta kuin jalkapallo. Onneks nyt pääsin kokonaan eroon siitä, pitäis särkyjen loppua.

Mä en saa polttaa ainakaan kahteen päivään, mielellään ei viikkoon. Kahteen päivään ei saa syödä mitään lämmintä ja kahteen viikkoon ei saa tehdä mitään raskasta. Arvatkaa paljonko mun tekee mieli tupakkaa.. No mut sillon kun multa leikattiin nielurisat, olin kaksi viikkoa polttamatta. Täytyy vaan asennoitua niin että nyt ei polteta. Lääkäri selitti että jos polttaa, siitä voi tulla komplikaatioita jotka voi aiheuttaa hirveät säryt.

Oivoi. Onneks se on kuitenkin nyt ohi, ja voin keskittyä paranemiseen ja säryttömään elämään :)

Helpompi hymyillä

Kävin lääkärillä perjantaina. Otin puheeksi unettomuuden, ja lääkäri käski mun ottaa Ketipinoria nukkumiseen. Sanoin että napsin niitä päivisin eikä se väsytä mua ollenkaan. No käski silti ottaa. Oletin että saisin jotain kunnollista nukkumiseen, Imovanea oon ottanut mut se ei auta. Viime yönä nukuin kunnolla pitkästä aikaa, ja oli ihana herätä kun ei ollut väsynyt ja olo oli oikeesti levännyt. Toivottavasti nukkuminen paranee nyt kunnolla, niin pitkään oon nukkunut huonosti.

Tänään kävin verikokeilla ja siitä menin äidin tykö. Käytiin yhdessä kaupassa ja vietettiin laatuaikaa. Ja tänään oli leipomispäivä! Löysin ohjeen Dallas-Bostonkaakkuun.

Leipoisin niin paljon enemmänkin, mutta mihin mä tungen kaikki leipomukset. Meidän tykönä tarvis joskus jonkun käydäkin että saatais tuhottua pakkasesta leipomuksia.

Pakko-oireet, harhat ja ahdistus on olleet lievempiä tänään, kun on nukkunut yön hyvin. On helpompi hymyilläkin!

Nyt alan herkuttelemaan valkohomejuustolla. Mukavaa ehtoon jatkoa ja alkanutta viikkoa!

Harhat

Aiemmin keskityin ainoastaan pakko-oireisiin, tänään ajattelin tehdä samanlaisen postauksen, mutta harhoista.

Mulla on pääasiassa näkö- ja kuuloharhoja. Yksi tuntoharha on, mutta se on vähän harvinaisempi.

Kuulen "kuolinkorinaa". Sellaista narisevaa ääntä, kuin ei saisi henkeä ja henkeä yritettäisi vetää sisäänpäin. Koita tätäkin nyt selittää.

Hybridit (ihmisen ja alienin sekoitus) jaakaavat mua. En koskaan näe niitä suoraan, vaan sivusilmällä, ja auton taustapeilistä. Ne seuraavat mua ja yrittävät tehdä mulle pahaa.

Hybridit tekevät kaikkea kiusaa. Käyvät rei'ittämässä kaupassa lihapaketteja, myrkyttävät mun lääkkeitä, laittavat mun tupakeihin hiuksia.

Kuulen kuiskailua vessan lavuaarista. Välillä siitä saa selvän, välillä ei.

Mun päästä kuuluu "sirinää" ja samalla tuntuu kuin mato menisi niskassa ihon sisällä.

Erilaisia näköharhoja jotka ilmenevät muualla kuin kotona. Esim kampaajalla näen perhosen muotoisen palohälyttimen liikkuvan, tänään tk:ssa näin että seinä liikkui.

Olikohan siinä kaikki. Ei noita nyt loppuviimeksi kauheasti ole! Joskus mulle tulee olo, että tiedän mitä muut ajattelevat, mutta sekään ei ole kovin usein.

Oon aika hyvin kuitenkin oppinut elämään näiden kanssa. Tänään kävin Abilify-injektiolla ja hoitajakin sanoi, ettei musta päälle päin näy että olisin sairas. Helpottavaa kuulla.

Palaillaan taas asiaan, mukavaa päivänjatkoa!

Väsymys

Vaikeita ovat olleet ajat, etenkin rahallisesti. Kävin perjantaina hakemassa Kullaan diskonissalta ruoka-apua ja varmaan huomenna meen hakemaan ruokakassin. Täytyy vaan selvittää että missä huomenna jaetaan apua. On vaan sellanen tilanne, että rahat ei riitä, on tullut isoja laskuja ja muita pakollisia menoja.

Mulla on ollut henkisestikin aika raskasta. En oo oikeen jaksanut pitää keneenkään yhteyttä, Jennin ja Jannen tykönä käytiin eilen mut muuten en vaan jaksa. Mä nukun vähän ja senkin unen aikana nään painajaisia. Oon ottanut Imovanea mut se ei toimi. Nukahdan kyllä ilman lääkettäkin mutta herään niihin kauheisiin painajaisiin. Vähät yöunet aiheuttaa lisää harhoja ja pakko-oireita ja ne puolestaan aiheuttaa ahdistusta. Kuulen sitä "kuolinkorinaa" ja ääniä lavuaarista ja ne pelottaa mua. Pakko-oireista kirjoitin viimeksi, niihin ei oo mitään lisättävää. Harhoina mulla on ääniä ja nään niitä hybridejä.

Mitähän tällä viikolla on ees tapahtunut. Oon onnistunut käymään kaikissa toiminnoissa huonosta nukkumisesta huolimatta. Pakko mennä että pysyy tässä maailman menossa mukana. Mun täytyy ottaa itseeni niskasta kiinni ja ottaa yhteyksiä ystäviin. Kun vaan jaksaisi.

Perjantaina mun veli oli meidän tykönä tyttöystävänsä kanssa, vietettiin ihanaa laatuaikaa. Lauantaina käytiin tosiaan naapurissa ja tänään oltiin kylässä äidin ja iskän tykönä.

Pyydän vielä anteeksi etten ole jaksanut vastata teidän sähköposteihin tai kommentteihin. Vastaan kyllä heti kun kykenen.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Valoa pimeyteen

Mulla on ollut huono ilta. Oon ollut omissa ajatuksissani vähän vittuuntuneenakin. Asiat on vaivanneet poikkeuksellisen paljon ja luulen, että mulla on vielä joku alkava vatsahaava. Tuntuu korventavaa kipua ylävatsalla ja närästää, syöminen helpottaa. Lähdettiin miehen pyynnöstä ajelemaan ja hän kävi kaupassa, mun käskettiin jäädä autoon. Tää mun mies tuli hetken päästä, puska valkoisia ruusuja kourassaan, ja hän sanoi "valoa pimeyteen kulta". Olin ihan otettu.. Ja paljon parempimielinen. Rakastan mun miestä niin paljon.

Halusin jakaa tämän teille, jotta teidänkin pimeydessä olisi valoa <3

OCD

Ajattelin tässä kirjoituksessa uppoutua vain ja ainoastaan mun OCDhen. Pakko-oireet on olleet aika vaikeita viimeisinä aikoina.

Käsiä pesen niin että ne on verellä, vaikka rasvaan useasti päivän aikana.

Kirjoittelen edelleen sormellani jalkaani, joka on tosi häiritsevää. Välillä havahdun siihen että kirjoitan ja yritän lopettaa sen, mutta ahdistun ajatuksestakin lopettaa. Kirjoittelen pääasiassa kaikkea mitä tvssä on sanottu, välillä omia ajatuksia. Vaikea selittää.

Kauppaan kun menen, pelkään että tiputan huomaamattani jotain, johon joku kompastuu, kaatuu, lyö päänsä ja kuolee. Pelkään että ne hybridit on käyneet rei'ittämässä kaupan tuotteita, jotta sairastun.

Mielessä oli että hybridit ovat myrkyttäneet mun uudet sokerilääkkeet, että ne ovat laittaneet hiuksia mun tupakeihin..

Mulla on pakko-ajatus siitäkin, että jätän lasin pöydälle, kissa menee nuohoomaan sitä, tiputtaa sen, astuu lasinsiruihin ja kuolee verenhukkaan.

Myös pakonomaisia ajatuksia ovat mm että muurahaiset pesiytyvät yön aikana mun poskionteloihin, tai että yöperhonen lentää korvaan.

Mä tarkastelen myös ihan kaikkea ja kotoa on tosi vaikea lähteä, etenkin jos oon yksin lähdössä. Vielä matkallakin tarkistan onko puhelin, lompakko ja avaimet laukussa ja onko se laukku mukana. Ärsyttävää, varsinkin kun en saa mielenrauhaa, vaikka tarkistaisin miljoona kertaa. Jossain vaiheessa se tarkistelu unohtuu, mutta en paljon valehtele jos sanon, että tarkistan esim suoristusraudan 10 kertaa. Joku joskus sanoi, että enkö mä voi vaan päättää että nyt oon tarkistanut tarpeeksi monta kertaa, mutta ei se mene niin.

Tarkistan ruuan päivämääriä ennen ruuan laittoa, sen aikana, sen jälkeen ja vielä myöhemmin. Vaikka muistaisin päiväyksen, mä en usko itseäni ja mun on pakko tarkistaa.

Kun jaan tai otan lääkkeitä, mulla menee monta minuuttia kun pyörittelen niitä pillereitä kädessä ja varmistan, ettei paketista ole irronnut foliota mukaan.

Siinä taisi olla kaikki pähkinänkuoressa, jos alkaisin selittelemään kaikkea enemmän, ei tälle jutulle tulisi loppua ikinä.

Taikinaterapiaa

Heräsin painajaiseen aamulla puoli kahdeksalta, vaikka kello oli soimassa vasta klo 12. Sain hetken nukuttua vielä sohvalla, ja näin kamalimman painajaisen ikinä. Sydän alkaa hakkaamaan ja hiki nousee otsalle vain kuin ajattelenkin sitä, siitä kertominen olisi vieläkin pahempaa, en halua muistella sitä ja elää sitä uudelleen. Vasta taas herättyäni ja savuille mentyäni tajusin, että uni oli unta ja mä oon nyt todellisuudessa. Todellisuus ei tuntunut hetkeen kovin todelliselta, ja pitkin päivää mulle on tullut flashbackkejä unesta. Noita kaikkia mun painajaisia yhdistää se, että jokaisessa niistä mun henki on uhattuna. Muita yhdistäviä tekijöitä en oo vielä löytänyt.
Pelottaa mennä nukkumaan vaikka oon ihan sairaan väsynyt.

Tänään kylässä kävi ystävä, jota en hänen toiseen kaupunkiin muuttonsa vuoksi ole nähnyt pitkään aikaan. Oli niin ihana nähdä ja päästä pitkästä aikaa höpöttämään. Tykkään enemmän nähdä kasvotusten kuin puhua puhelimessa tai saati lukea facebookista kuulumisia. Somessa voi saada niin helposti väärän käsityksen, kasvotusten puhuessa voi lukea toisen eleitä ja ilmeitä ja olla muutenkin rennompi ja oma itsensä.

Mä oon kuullut tänään taas sitä "kuolinkorinaa". Ja wc:n lavuaarista kuiskitaan mulle. Olin ihan pelko persiissä yhessä vaiheessa. Mulle mainostettiin Leponexia sillon, että on paras ja se voimakkain lääke, vie varmasti harhat pois. Ja paskanvitut jos suoraan saan sanoa. Harhoja on edelleen. Tosin en tiedä missä kunnossa olisin, jos en söisi mun lääkkeitä. Aika huonossa varmaan. Toisaalta tekisi mieli kokeilla jättää kaikki lääkkeet pois, mut en ikinä yksin uskaltaisi tehdä sitä. Ainostaan lääkärin valvonnassa.

Opeteltiin eilen Juhanin kanssa tekemään pullapitkoa! Ajattelin että on ihan easy juttu, mutta osoittautui haasteellisemmaksi kuin arvasinkaan. Kyllä se lopulta onnistui. Tein ison taikinan että sain aikaan neljä pitkoa, sai harjoitella enemmän ja pakastin sai täytettä. Taas.

Leipominen on sellaista taikinaterapiaa, rentoudun aina kun saan taikinaa käsiini.

Huomenna on rento sunnuntai. Ei mennä mun porukoiden tykö, Juhani menee softaamaan ja kun hän kotiutuu, tehdään hyvää ruokaa ja ollaan rennosti. Sitten onkin hyvä aloittaa uusi viikko.

Painajaiset

Oon soitellut moneen otteeseen tällä ja viimeviikolla Ulvilan terveyskeskukseen, saamatta ketään kiinni. Tänään vihdoin, soittelujen jälkeen, sairaanhoitaja meni puhuttamaan lääkäriä ja saatiin vihdoin asiat ratkeamaan. Mulla aloitettiin tänään uusi lääke diabetekseen ja sokerien hallintaan. Aloitin sen tässä ehtoolla, enkä vielä osaa sanoa aiheuttaako oloja. Kuulemma näillä uuden polven lääkkeillä ei pitäisi olla kauheasti sivuvaikutuksia, tosin oon aika skeptinen. En haluaisi syödä mitään lääkkeitä, mielessä kävi jopa että hybridit on olleet asialla ja myrkyttäneet ne uudet lääkkeet, mut alan päästä siitä ajatuksesta yli. Vai alanko..

Oon nähnyt pitkään painajaisia, viikkoja. Viime yönä heräsin siihen, että itkin ja olin aivan hiestä märkä. Nukahdin kuitenkin uudelleen, mutta yöt ovat vain jatkuvaa heräilyä. Tuntuu kuin ei nukkuisi lainkaan ja nukkumaan meneminenkin ahdistaa ihan älytömästi. Nousin tänään puoli kahdeksalta, aamun ja aamupäivän torkuin sohvalla, mutta säpsähdin aina kun olin nukahtamassa. Painajaiset on todella ahdistavia ja jatkuvat, vaikka herään välillä. Yksi aamu kävelin sängystä alakertaan ja aamusavuilla vasta tajusin, etten näe unta enää eikä ole mitään pelättävää.

Mä en oo kyennyt tällä viikolla mihinkään. Tosin pajoja ei ole ollut, tänään olisi ollut Tinki, mutta en uskaltanut lähteä ajamaan kun valvoin liki koko viimeyön. Olin ihan liian väsynyt. Oon niin väsynyt koko ajan.

Puhuttiin miehen kanssa, että nyt täytyy tehdä elämäntaparemontti. Makeaa menee liikaa ja vihreää liian vähän. Jätetään taas viljoja vähemmälle ja keskitytään vihanneksiin ja kasviksiin pastan ja perunan sijaan. Lihaa en suostu jättämään, enkä aamupalaleipää. Ollaan ennenkin karpattu, siitä tulee hyvä ja kevyempi olo, mutta tällä kertaa ei kieltäydytä aivan kaikesta, toisin kuin viimeksi. Odotan innolla.

Kohta on taas vkl, ihanaa loppuviikkoa kaikille!

Huonoa vointia

Oon ollut vähän huonovointinen, siis psyykkisesti, enkä oo jaksanut vastata edes lukijoiden sähköposteihin. Ootte mun ajatuksissa joka päivä, mutta tuntuu ylitsepääsemättömän vaikeelta ottaa läppäri esiin ja vastata teille. Vittuuttani en sitä tee, vaan väsymyksestä.

Oon suoriutunut tällä viikolla hyvin. Oon päässyt toimintoihin eikä ole tarvinnut lähettää yhtään viestiä, etten pääse paikalle. Oon myös tavannut äitiä ja iskää joka päivä, käynyt kävelyillä, tavannut omahoitajaa, olin OCD:ssä, leiponut, tehnyt ruokaa, siivonnut ja mitä kaikkea. Nää asiat vaan tekee mut tosi väsyneeksi ja tunnen, että mun täytyy "suoriutua" kaikesta. Nautin kyllä tekemisistä mutta päällimmäisenä on pelko paniikkikohtauksesta, joita on tullut muutamia lähiaikoina, ja keskityn enemmän ahdistuneisuuteeni ja analysoimaan itseäni kuin mihinkään muuhun.

Mulla on harhoja. Kuulin toissapäivänä sellaisen äänen, moneen kertaan, mitä Juhani ei kuullut ja mikä sai mut tosissaan pelokkaaksi. Se oli kuin kuolinkorinaa, sellainen viimeinen henkäys joka vedetään sisäänpäin, kuin ei saisi happea. Vaikee selittää, mutta äärimmäisen ahdistava ja pelottava ääni. Kuulin sen monta kertaa, mutta kukaan muu ei kuullut. Ja kuulen niitä kuiskauksia wc:n lavuaarista. Muita ääniharhoja mulla ei nyt ole, onneksi, eikä toivottavasti tulekaan.

Mua pelottaa tuleva kevät ihan hirveesti. Ne muurahaiset. Mulla on siis ollut jo viime vuonna pelko, että muurahaiset kiipeevät yöllä makkariin ja pesiytyvät mun poskionteloihin. Miksi? Siksi että ne etsivät lämmintä ja pimeää paikkaa, mikä siis olisi parempi kuin mun poskiontelot. Viime keväänä kun muurahaiset tulivat sisään, mulla oli harhanäkö, että koko sohva kuhisi muurahaisia. Olin sillon ihan hysteerinen ja paniikissa. En tiedä mistä pelko juontaa juurensa, mutta pelkään niitä ihan tosissaan.

Oon ollut pitkästä aikaa tekemisissä vanhan ystävän kanssa, jonka kanssa on ollut aika pitkä hiljainen hetki. En edes tiedä miksi, mutta onneksi se on ohi. Oon niin vilpittömästi onnellinen että hän on taas takaisin mun elämässä!

Skitsofrenia muiden mielestä

Ystävä linkkasi mulle tän jutun. Luin kiukuissani loppuun, miten jollain voi olla noin vääristynyt kuva skitsofreniaa sairastavasta ihmisestä?! Voi ***** en voi muuta sanoa. Oon kerrassaan sanaton. Meni tunteisiin.

https://keskustelu.anna.fi/threads/skitsofreniasta.1942149/