Tänään on ollut vähän helpompi hymyillä.
Äiti ja iskä kävi täällä mua katsomassa, veli kävi eilen ja Juhani on käynyt joka päivä. Käytiin vanhempien kanssa syömässä ja kaupassa, juotiin kaffet ja tehtiin puolen tunnin kävely tuolla kirpeässä pakkasessa. Virkistävää. Yksin ei niin tule lähdettyä ulkosalle, mutta jonkun kanssa on kiva mennä. Aika hyvin silti jäätyivät posket ja reidet, siellä on pirun kylmä.
Me päästään aina tunnin välein täältä tupakalle. Aluksi ajattelin että pientä holhousta, mut nyt on nähnyt että toisaalta se on ihan hyvä. Ei tuu poltettuu niin paljon eikä elämä täällä pyöri tupakan ympärillä.
Täällä on ihan mukavaa porukkaa. Ensimmäinen päivä oli vaikea, ei ketään jolle jutella, mutta siitä pikkuhiljaa aloin tutustumaan ihmisiin ja löysin juttukavereita. Täällä on ihmisiä laidasta laitaan, mutta meitä yhdistää aina yksi asia; meillä jokaisella on joku ongelma johon tarvitsemme ulkopuolisen apua. Mä oon yrittänyt selvitä liian kauan ilman apua.
Oon miettinyt tosi paljon sillä välin ku oon ollut täällä. Lääkäri haastatteli mua perjantaina varmaan puoli tuntia ja kyseli että koska on alkanut se, tämä ja tuo oire ja vaikka mitä muuta. En osannut vastata kaikkeen, mutta yhteen kysymykseen tajusin vastata ihan itse. Se kysymys on, että koska kaikki alkoi.
Luulen että mun voinnin huononeminen alkoi pikkuhiljaa jo heinäkuussa, ja blogin lukijat tietävät mitä silloin tapahtui, en halua palata siihen sen enempää. Hiljalleen pakko-oireet lisääntyivät, mukaan tuli lisää ahdistusta ja vähitellen harhoja. Niin ne asiat vaan kerääntyivät ja nyt oon täällä. Aina ei tarvitse tulla äkillistä romahdusta vaan ongelmat voivat kasaantua ihan hiljaa. Sen oon oppinut.
Nyt ajattelin lähteä alakerran kirjastoon hakemaan jotain toistakin kirjaa.
Palataan taas asiaan! Mukavaa sunnuntaita!
Nyt vasta huomasin ,että sulta on tullut postauksia.Hyvä,jos pystyt sairaalassa lukemaan.Mä en sairaalassa pysty lukemaan,kun mä en kestä sairaalassa oloa ja olen niin kauhuissani ja ahdistunut siellä.Yritän vaan keskittyä siellä koossa pysymiseen,että en murru täysin.
VastaaPoistaToiset potilaat siellä osastolla on ehkä parasta antia ,siis mun mielestä.Mutta sori nyt,että puhun itsestäni vaan.
Tsemppiä ja parempaa vointia.Luen ajatuksella nyt sun tekstit.Tuli vaan jonkin sortin paniikki kirjoittaa heti jotain,kun huomasin,että oot sairaalassa.Toivottavasti saat heiltä apua!
Luin noi kaikki uudet tekstit ja en voi muuta sanoa kuin että koita pärjätä ja jaksaa.Eipä sitä muutakaan kai voi vai mitä <3
VastaaPoistaKiitos!! <3 Eteenpäin mennään, välillä paremmin välillä huonommin, mutta mennään kuitenkin!
PoistaToivon,että ei sullekin aleta syöttämään Leponexiä nyt.Harjavallan yleisin lääke.Minulle ei toiminut,mutta on ihmisiä,jotka eivät siitä eroon pääse. Meillä oli monta potilasta verikoejonossa,koska piti ottaa labrakokeita leponexin takia.Minulle Leponex ei sopinut,yskein koko yön ja kuolasin ym. sellaista ei niin kivaa.
VastaaPoistaToivon,että pysyt täsysjärkisenä siellä nyt!!Sinä itse olet tärkeä,muista se.Sinä ja sinun elämä!!
Leponexia oon syönyt jo monta vuotta. Kuolaamista mullakin on ihan järkyttävästi mut sain siihen lääkkeen joka hillitsee sitä. Vaikea ajatella vaan itseään kun on niin koti-ikävä..
PoistaOlet sen varmaan maininnutkin, en vaan muistanut. Mulle Leponex ei sopinut lainkaan.Hmm, sulla on mennyt/menee kyllä melkoisen paljon eri lääkkeitä.Ei mun pitäisi kommentoida mitään kenenkään lääkityykseen,mutta toisaalta,kun itsekin olen neuroleptejä syönyt niin tuleehan sitä kommentoitua.
PoistaMulla on parhaillaan mennyt aamulla 10 lääkettä ja nyt menee aamuste kaks pilleriä, päivällä yks ja illalla kaks. Aika hyvin saati poistettuu. Aina saa kommentoida, en tänne kirjoittelekaan sellaisia mitä ei saisi kommentoida! :)
PoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista