Maanantai

Oon ollut tänään jumissa kotona koko päivän, kun J tarvitsi mun autoa tänään. Ja niin oon huomennakin. Täällä korvessa asumisessa on se huono puoli, ettei kävellen tai pyörällä voi lähteä mihinkään, kun Porin keskustaan on n.30 km. Lähikauppaan, joka on Siwa, on 10 minuutin matka.. Matkaa on, mutta ei musta enää olisi kaupungissa asujaksi. Kun J toi mut ekaa kertaa tänne, olin että eihän täällä oo mitään ja tää talohan on keskellä korpea, mutta kun tänne muutin, tein yhden parhaista päätöksistäni. Rakastan tätä paikkaa, isoa pihaa, metsää, peltoa, metsän eläimiä.. Koirat ja kissa voi olla vapaana kaikki päivät, naapureilla ei ole näköyhteyttä meille.. Kyllä maalla vaan on ihanaa!

Tänään kun oon kotona ollut, on mulla ollut aikaa ajatella. Mulla on kaikki hyvin, on ihana mies, perhe, elukat, katto pään päällä, rahaa juuri ja juuri elämiseen.. Kaikki päällisin puolin niin hyvin kuin voi olla. Vaan silti oon ihan rikki sisältä. Mulla on harhoja, pakko-oireita, emetofobia, syömishäiriö, mieliala heittelee, mua ahdistaa lähes joka päivä. Masentunut en oo vaikka jotkut on sitä mieltä, vaan mua masentaa nää oireet. Masentaa se kun en tunnu saavan apua mistään. Jotkut varmaan ajattelee että oon vaan laiska kun en käy töissä. Kävisin jos voisin, se on tavoitteena, mutta nyt keskityn tähän hetkeen ja paranemiseen. Kai tän kaiken täytyy joskus loppua, eikö vaan?

On ollut ihan hyvä olla jumissa, mulla on itseni kanssa vielä paljon keskusteltavaa.