Syömishäiriö

Uskaltaudun vihdoin avautumaan julkisesti syömishäiriöstäni. Tai kenen mielestä se on häiriö ja kenen ei, saat itse päättää mitä mieltä olet. 

Omahoitajan, lääkärin ja psykologin kanssa keskusteltaessa ei käytetä sanaa "syömishäiriö" koska ensinnäkin tuntuu siltä ettei minua uskota (!!!) ja toiseksi tämä ongelma ei ole välttämättä ole jokapäiväinen. Tulee päiviä, kun pystyn syömään jotenkin väkisin ahtaa ruokaa kurkusta alas ja juuri niiltä päiviltä kaikki nämä ruokakuvat ovatkin. Syömisen jälkeen tulee hirveä olo, pidän itseäni ennemmin tietoisesti nälässä, koska se vain on mukavampi tunne kuin juuri syönyt. Jos J ei tekisi ruokaa, tuskin söisin mitään. Ennen olin hyvinkin ruokaa ja sen laittoa rakastava ihminen, enkä itseasiassa tiedä koska asiat on menneet tähän pisteeseen asti.

Sairastan 2-tyypin diabetesta, ja mun kohdalla olis hirveän tärkeää syödä säännöllisesti.. Yeah right, tiedetään, mutta helposti menee kahdeksankin tuntia ilman mitään välipaloja. Minkäs teet, yksin en osaa tehdä asialle mitään ja tuntuu etten saa mistään apua. mitä tässä kohtaa pitäisi tehdä tai keneen nojautua?

Rankka päivä

Heips. Kävin tänään psykologilla.. Kuinka se voi kerta toisensa jälkeen olla henkisesti niin rankkaa? Mun psykologi on todella hyvä, hänelle on helppo avautua ja itkeä, ei tuu missään vaiheessa vaivaantunut olo. Itkeminen jatkui äidin tykönä psykologilla käynnin jälkeen. Kiitos ja anteeksi äiti.

Mua masentaa, mutta en ole masentunut. Mua masentaa nää mun oireet; jatkuva ahdistuneisuus, oon jo epätoivon partaalla tän kanssa. Jatkuvasti joku huutelee mun päässä, kommentoiden mun ajatuksia ja tekemisiä olkaa hetki hiljaa. Jos ei niitä, niin silloin päässä kuuluu vähintään sähköinen sirinä.
Näitä on ollut jo aika kauan. Onko koko loppu elämä tälläistä?

Juteltiin psykologin kanssa psykoterapiasta ja siitä olenko valmis sellaiseen.. Epätoivoisesti haluaisin aloittaa terapian, mutta tuntuu jollain tasolla etten vielä ole valmis. Se ei oo kenenkään etu jos aloitan sen liian aikaisin. Tuli myös puhetta sähköhoidosta, se voisi auttaa mua, mutten ole valmis menemään ja ottamaan vastaan sellaista hoitoa. Kammottava pelkkä ajatuskin. Onko teillä kokemusta sähköhoidosta?

Kuulumisia

Jos tää päivä on ollut sekä huono että hyvä, ni onko se sitten neutraali? Mua on ahdistanut tänään ihan helvetisti. Aamuste aikainen herätys ja 8.45 Tinkiin, missä meni ihan mukavasti. Sieltä nopeesti kampaajalle, jossa taittui melkein 2,5 h. Ihanaa, uusi tukka tuskan takana siellä istuminen. 

Mutta selvisin kaikesta huolimatta ehjänä kotiin, onneksi paniikki ei iskenut niin kuin pelkäsin. Tosin alennuin taas raapimaan, iho ei mennyt tällä kertaa pahasti rikki. Onneksi. Miten se itsensä vahingoittaminen, mun tapauksessa raapiminen, todella tukalassa tilanteessa auttaa? Kyllä se vaan auttaa, oon varmaan aika twisted kun sanon näin, mutta näin on. Samassa tilanteessa ollut ihminen tietää, "terve" tuskin voi koskaan täysin ymmärtää. 

Mun elämä on lähinnä selviytymistä. Millon kaupasta selviytymistä, kioskista, automatkasta, kyläreissusta, syömisestä, millon koko päivästä.. Miksen pysty nauttimaan mukavista asioista niin kuin normaalit ihmiset? Ääh..

Jos vielä jotain hyvää tästä päivästä, niin ainakin tänään oli herkullista ruokaa, juustoista uunikalaa. Helppo ja suht nopea tehdä, ja terveellinen. Ja niin hyvää! Tälläinen ateria syntyy hieman huonommankin kokin näpeissä, ei kun kokeilemaan!

Äidin herkut ja tätä päivää

Rakas äitini täytti vuosia ja niiden merkeissä juhlittiin tänään. Meillä on tapana lähteä koko kööri (kyllä, koirat ja jopa kissa tulevat mukaan) äidin ja isän tykö aina sunnuntaisin. Juodaan kahvia, yleensä äiti on tehnyt jotain pientä syötävää, ja vaihdetaan viikon kuulumiset. Myös pikkuveljeni tulee joka sunnuntai, on niin ihana nähdä koko perhe yhdellä kertaa ja viettää heidän kanssaan aikaa. Mulla on maailman paras perhe!

Oli suolaista ja makeaa, suklaa-vadelmakakkua ja kalavoileipäkakkua. Nam! Tein tänään poikkeuksen, normaalisti olisin kieltäytynyt vehnäjauhoa ja leipää sisältävistä herkuista, mutta tänään söin.. Ja kyllä sen taas vatsassaan tuntee! No, eikö joskus saa herkutella, viljallakin.

Tämä päivä on ollut aika ahdistuksen täyteinen, heti aamuste huomasin ahdistuksen hiipivän nurkan takaa ja sitä se sitten on ollut. Rauhottavia olen ottanut tänäänkin, ilman niitä ei elämästä tule mitään, kun en pysty välillä poistumaan kotoakaan. Syöminen on ollut taas erittäin hankalaa, sitä avaan jossain seuraavissa blogiteksteissäni.

Nyt yritä nauttia sunnuntaista, juon pari kuppia kahvia, polttelen muutaman röökin ja alan katsomaan jotain hömppää. Huominen jännittää, menen yksityiselle psykiatrille. Kirjoittelen siitä huomenissa. Mukavaa ehtoota!

Kevät ja minä

Rakastan kevättä. Toki rakastan myös syksyä, mutta kevät saa minussa esiin inspiraatiota ja toivoa. Olen pirteämpi ja jaksan tehdä enemmän. Illat ovat jo pitkään valoisia ja linnut laulavat ja muurahaiset tunkevat sisälle ja kaikki alkaa kasvaa ja vihertämään, ensimmäiset krookukset bongasimme äidin kanssa eilen. Ihanaa.

En erityisemmin pidä kesästä jos on kovin kuuma. Täytyy silti todeta, että odotan sitä, kun saa pukautua maksihameisiin ja mekkoihin, ja käyttää avokkaita ja korkoja. Jännä juttu miten korot saavat naisen tuntemaan itsensä kauniimmaksi. Vai lieneekö vain omia mietteitä. Kesässä niin ihanaa on se, kun pääsee mökille. Siellä sielu lepää. Kuumasta saunasta pulahtaminen järveen on ihan parasta, ja katsella kun ilta-aurinko painuu mailleen. Että kyllä, minäkin odotan kesää!

Viljatonta ruokaa - iltapala

Kaikki lähti siitä, kun kesällä 2014 aloitin viljattoman ruokavalion kun selvisi, että minulla on gluteeniataksia, eli lyhyesti kehoni ei pysty hyödyntämään viljaa "normaalisti". Itkien tyhjensin kuivakaapin ja heitin niin minulle rakkaat pastat ja leivät pois. Riisiä ja kvinoaa syömme harvoin, perunalle ja bataatille olen allerginen, joten jäljelle jää liha, kala, kana ja kasvikset ja vihannekset. Usein minulta kysytään että mitä sää sitten syöt? Kuule, vaikka mitä! Netti on täynnä mitä monipuolisimpia reseptejä ja kun käyttää omaa mielikuvitustaan, syntyy vaikka mitä herkkuja!

Tässä juustoleipiä, jotka ovat kotoisin erittäin hyvältä ja mitä monipuolisimmalta sivustolta, jolta on otettu ohje jos toinenkin: karppaus.info

Helppoja ja nopeita tehdä, ja oikein maistuvia! Kannattaa kokeilla! Ohje: 2 kananmunaa, 1tl leivinjauhetta, 2dl juustoraastetta ja 1,5dl mantelijauhoja. Kaikki sekaisin ja nökäreet leivinpaperille ja uuniin 225 asteessa n. 7min. Nam! Kiitos tämän ohjeen keksijälle.

Esittelyssä elämäni eläimet

Meidän kahden lisäksi perheeseemme kuuluvat koirat Manda ja Haiku, ja kissa Unto. Tänään esittelyssä ovat nämä karvakaverit.

Tässä Haiku. Haiku on 5 vuotias 15kg painava sekarotuinen karvapallo, jossa on ½ samojediä ja ½ norjanharmaata. Haukkuherkkä, tykkää juosta pellolla varsinkin silloin kun se kielletään joutsenien ja peurojen perässä. Haiku tottelee useita käskyjä, mutta vain silloin kun antenni on päällä ja hän haluaa. Kissan paras kaveri. Todella kiltti kaikkien kaveri, oikea pusukone.

Tässä on Unto. Unto ½ vuotiasa 2,9kg painava maatiaiskissa. Täysin harmaa turkki, joitain mustia viiruja hännässä. Tietää arvonsa ja käyttäytyy sen mukaan. Kova poika juttelemaan, jos ruoka on loppu niin isäntä ja emäntä kyllä kuulevat siitä. Parasta on leikkiminen Haikun kanssa, varsinkin ulkona pätee sääntö, missä koira siellä kissa. Sisälle tultaessa käy kova pesu, kissa nuolee Haikun ja Haiku kissan.

Tässä on Manda. Manda on 7 vuotias sekarotuinen vanha rouva, jossa rotuina on saksanpaimenkoiraa, lapukkaa, norjanharmaata, lapinkoiraa ja suomen pystykorvaa. Manda on nähnyt mitä elämä on kerrostalossa, ja nauttii nyt maalla elämisestä täysin rinnoin. Erittäin nöyrä ja tottelevainen, jolle maistuvat ja sen huomaa mitkä tahansa herkut. Manda kaipaa virikkeitä, ja lempparia onkin laittaa kinkun siivuja kongiin ja antaa se, siinä menee aika mukavasti. Manda on mestari hiirijahdissa, joita täällä maalla riittää.

Viljatonta ruokaa -päivällinen

Niinkuin aiemmin jo mainitsin, en voi käyttää viljaa ruuanlaitossa.  Ja jos käytän, sen kyllä huomaan vatsassani. Toki joskus harvoin tulee käytyä pizzalla, mutta pääasiassa teemme ruokamme itse ja suosimme kotiruokaa, silloin tietää mitä suuhunsa laittaa ja mitä ruuan teossa on käytetty. Peruna, bataatti ja maissi ovat kiellettyjen listalla, olen niille allerginen, mutta esim perunajauhoa ja maissitärkkelystä voin käyttää ilman allergiaoireita.

Tämän päivän ruokalistalla on spagettia ja jauhelihakastiketta. Satuin hyllyjen välissä tutkaillessani bongaamaan aivan loistavan tuotteen, gluteenittoman Semper-pastan. Se on tehty maissitärkkelyksestä, perunajauhosta, riisitärkkelyksestä, soijajauhosta, omenakuidusta ja emulgointiaineesta, eli sopii minulle, jes! Eikä hintakaan päätä huimannut!

Tämä olikin niin hyvää, että meidän perheessämme syödään tästä lähtien tätä! Kokeile!

Mistä sairauteni alkoi

Olen syntynyt onnellisten tähtien alla perheeseen, jossa rakastettiin ja rakastetaan edelleen. Lapsuuteni oli erittäin onnellinen, välit vanhempiini ja veljeeni ovat erittäin lämpimät ja äitini on tänäkin päivänä yksi parhaimpia ystäviäni. Vanhempani ansaitsevat suuret kiitokset, vaikka vaikeitakin aikoja on ollut. Ovat kasvattaneet musta ihan kelpo kansalaisen.

Vuosi 2010. Kävin töissä, olin koiranpennun onnellinen omistaja ja liikuin paljon. Kaikki romahti kun jouduin silloisen poikaystäväni pahoinpitelemäksi. Tyyppi sekosi kebabrullasta, ja mm iski pääni kaakeliseinään, josta tänäkin päivänä on muistona arpi takaraivossa ja aivovamma. Ei siitä sen enempää. 

Kesäkuu. Erosin silloisesta poikaystävästäni 4,5v seurustelun jälkeen. Kävin töissä edelleen, mutta pikkuisin askelin unettomuus raotti ovea. En välittänyt, vaan puursin lisää töitä ja pidin sitä huvittavanakin että yöt valvoin ja leivoin esim. pasteijoita niinä yön pimeinä tunteina. 

Elokuu. Parin kuukauden univaikeudet alkoivat näkyä. Nukuin maksimissaan 3h yössä ja menin tapaamaan lääkäriä. Sain nukahtamislääkettä. Muutaman päivän auttoivat, mutta teho hiipui. Painajaiset hiipivät vähiin uniini. Ajattelin että kyllä tämä tästä. Aloin seurustelemaan. Suuri, suuri virhe, sillä ihminen oli täysin kieroutunut ja narsistinen. Ihmiset ympärilläni yrittivät hokea järkeä päähäni että jättäisin hänet, mutta olin sokea.

Marraskuu. Edelleen unettomuus piti minua liekassaan. Pää alkoi hajoamaan, ajatukset itsestäni vääristyivät. Siitä se lähti, diagnoosina masennus. Ensimmäinen diagnoosini ja se pelotti. En suostunut hyväksymään sitä. Tapasin taas lääkärin, joka antoi minulle sairaslomaa, eri nukahtamislääkkeitä ja rauhoittavia pieneen ahdistukseeni. Viikkoja eteenpäin mentäessä olin jo alkanut ottaa olutta ja yhdistin siihen rauhoittavia.  Halusin vain nukkua. Antakaa mun nukkua. 

Joulukuu. Jossain vaiheessa jätin narsistipoikaystäväni, muistot ovat hataria näiltä ajoilta. Ensimmäiset psykoosin oireet ilmestyivät, itse en tietenkään niitä pitänyt minään, sattui vain erikoisia asioita. Joulukuun 13. pvä ajattelin että nyt loppuu olen liian väsynyt ja nielin n. 70 pilleriä viinan kanssa alas. Hetken odottelin silmät kiinni ja odotin.. Kunnes oksensin ja nukuin melkein vuorokauden. 15.pvä menin nuorten vastaanotolle jonne työpaikkalääkärini oli varannut minulle ajan. Siellä hetken juteltuani kerroin, että olin yrittänyt itsemurhaa. Sain 2h aikaa pakata ja ilmestyä Harjavallan sairaalaan. Ja niin alkoi ensimmäinen sairaalajaksoni, joita tähän mennessä

on ollut jo 5.

Siinä tarinani alku. Tutustuin nykyiseen aviomieheeni hieman ennen ensimmäistä sairaalajaksoani, mutta aloimme seurustelemaan sairaalassa ollessani. Ja kaikki nämä vuodet hän on seissyt rinnallani. Kiitos J.

Lyhyt intro

Tervetuloa viettämään makoisia ja niitä vaikeitakin hetkiä kanssani marenkitaivaaseen! Olen 25vuotias mielenterveyskuntoutuja, jonka lähellä sydäntä on perhe (aviomies J ja karvanaamat, Manda ja Haiku- koirat ja Unto-kissa), viljaton ruuan laitto ja leipominen, käsityöt ja ulkoilu.
Kaikista näistä lisää tulevissa postauksissa!