Rankka päivä

Heips. Kävin tänään psykologilla.. Kuinka se voi kerta toisensa jälkeen olla henkisesti niin rankkaa? Mun psykologi on todella hyvä, hänelle on helppo avautua ja itkeä, ei tuu missään vaiheessa vaivaantunut olo. Itkeminen jatkui äidin tykönä psykologilla käynnin jälkeen. Kiitos ja anteeksi äiti.

Mua masentaa, mutta en ole masentunut. Mua masentaa nää mun oireet; jatkuva ahdistuneisuus, oon jo epätoivon partaalla tän kanssa. Jatkuvasti joku huutelee mun päässä, kommentoiden mun ajatuksia ja tekemisiä olkaa hetki hiljaa. Jos ei niitä, niin silloin päässä kuuluu vähintään sähköinen sirinä.
Näitä on ollut jo aika kauan. Onko koko loppu elämä tälläistä?

Juteltiin psykologin kanssa psykoterapiasta ja siitä olenko valmis sellaiseen.. Epätoivoisesti haluaisin aloittaa terapian, mutta tuntuu jollain tasolla etten vielä ole valmis. Se ei oo kenenkään etu jos aloitan sen liian aikaisin. Tuli myös puhetta sähköhoidosta, se voisi auttaa mua, mutten ole valmis menemään ja ottamaan vastaan sellaista hoitoa. Kammottava pelkkä ajatuskin. Onko teillä kokemusta sähköhoidosta?